maanantai 17. marraskuuta 2008

Maata Näkyvissä 2008

Kävin tuossa viikonlopulla Turussa kattomassa meininkiä ja sitähän oli! Elysee-areenalle ja Messukeskukseen järjestetyille gospelmusiikkifestareille tuli nuoria joittenki arvioitten mukaan kymmenen tuhatta! Porukkaa ja tunnelmaa riitti, siitä piti huolen bändit, joita soitteli aina kotisuomesta jenkkiläisiin asti. Bändejä oli reilut kolmekymmentä ja sekä heviäijät että juha tapio-fanit saivat varmasti omansa. Ulkomaalaisia bändejä olivat Sanctus Real( Yhdysvallat), Bob K(Ruotsi) ja Claas P Jambor(Saksa) Kaiken kaikkiaan siis musiikkia oli ja paljon!
Sanansaannista huolehti muun muassa Dien Taylor suoraan jenkeistä hänkin, bändien soiton välissä oli myös monia salamapuheenvuoroja. Keikkojen lisäksi oli myös studioita ja workshoppeja, joista sai vastapainoo runsaalle musiikille. Studiot oli keskustelutyylisiä ryhmähetkiä, joissa pohdittiin kaikenlaisia kysymyksiä( jumalan lahjoista angstaus on in-teemaan) ja annettiin selvää sananopetusta! Workshoppeja oli kolmenlaista: Taideliiteri, Gospelstara-kisa(jonka voittaja pääsi esiintymään sunnuntain päätösbileissä!) ja jopa gospellattarit!
Festareilla riitti siis monenlaista puuhaa monenlaisille ihmisille! Ja sehän oli tärkeää, että kavereitakin sai bongattua kaiken tungoksen keskeltä ja hauskaa pidettyä. Sanomakin oli koko ajan selkeenä mukana ja Herraltakin varmasti jotain sai jos janoovalla asenteella reissuun lähti! Kaikin puolin mahtavat pippalot!:)

Ei kommentteja: