Ajattelin jakaa jotakin uusia elämyksiä mitä Herra on tuonut sydämelle ylistyksestä matkan varrella. Sana ylistys toi ennen mieleeni lähinnä epämukavia ajatuksia. Ylistin yleensä toisten mukana laulamalla. Minulla ei juuri ollut käsitystä minkälaista tai mitä se voisi olla. Kunnes Herra halusi rakkaudessaan avata tätä asiaa minulle uusiin ja syvempiin ulottuvuuksiin.
Ylistystä voi olla niin monenlaista, kukin meistä tekee sen oman näköisellä tavalla. Usein kun esimerkiksi seurakunnan kokouksissa oli ylistystä, minut valtasi jonkinlainen pelko. En uskaltanut antautua siihen sydämestäni. Ylistykseni oli hyvin rajoittunutta. Erään kerran huokailin Jumalan puoleen, että miksi minun tulisi ylistää. Jumala alkoi avata tätä asiaa minulle. Näin silmieni edessä Jeesuksen ristillä, haavat verta vuotana, joka katsoi minua rakastavasti ja ymmärtävästi. Silloin palaset loksahtivat paikoilleen, silmäni avautuivat. Miksi ylistää? Siksi, että Jeesus on sovittanut minun syntini ristillä, Hänen kauttaan minulla voi olla iankaikkinen ja yltäkylläinen ELÄMÄ. Miksi en ylistäisi suurta Jumalaa, joka on luonut aivan kaiken.
Jumala katsoo meitä sydämeen, ei siihen pysymmekö nuotissa tai miltä näytämme. Itse olen kokenut, että ylistyksen avulla voin päästä ikään kuin lähemmäksi Jumalan sydäntä. Kohdata Hänet ja viettää aikaa Hänen läsnäolossaan, uudistua ja virvoittua. Ymmärtää jotakin enemmän Hänen pyhyydestään. Ylistystä voi olla monenlaista. Toisille se on laulamista, soittamista, tanssimista tai luonnossa olemista. Ylistää voi myös taiteen avulla, kuten maalaus on yksi minulle rakkaista tavoista. Oikeastaan voimme ylistää suurta Jumalaamme koko meidän elämällämme, monin tavoin mitä teemme.
Usein myös silloin kuin ahdistaa ja asiat painaa, olen saanut ylistyksen avulla päästä vapauteen. Viedä sillä tavoin asiani kaikkitietävälle Jumalalle, jolla on kaikki valta ja voima. Ja joka ansaitsee kaiken kiitoksen, ylistyksen ja kunnia. Ylistys on myös ”ase” joka karkoittaa vihollisen häiritsemästä rauhaamme Jeesuksessa.
Toivon, että jos joku lukijoista koet, että et ole päässyt täyteen vapauteen tämän asian kanssa tai kaipaat jotakin muutosta. Niin rukoile ja pyydä Jumalaa näyttämään sinulle jotakin uutta ja suurempaa. Jumala haluaa meidät vapauttaa ylistämään täydestä aidosta sydämestä. Toiset nauttivat ja haluavat ylistää yhdessä porukalla. Onhan se mahtavaa kun isompi porukka ylistää yhdestä suusta Herraamme. Toiset voivat sen myös kokea ahdistavana ja arkailevat muita ihmisiä, vaikkakin tulisi keskittyä siihen hetkeen. Aivan yhtä hyvin voi ylistää yksikseen mieleisessä paikassa ja opetella ylistämään vapaasti. Jumala rakastaa sinua valtavasti ja Hänen rakkaudessaan ei ole pelkoa. Hän tuntee ja tietää sinut läpikotaisin. Rakastava Isämme oikein halajaa sitä, että lähestyt Häntä ja laulat oman ylistys laulusi tai virtesi Hänelle. Hän ilolla iloitsee ja riemuitsee kuulleessaan äänesi tai nähdessään sydämesi ylistävän vapaasti.
Siunausta päivääsi!!
1 kommentti:
Ihana teksti!
Lähetä kommentti