Näin menee säe kappaleessa Kulkurin iltatähti.
Ihminen kantaa taakkaa monista asioista, pahoista teoista, epä-onnistumisista, loukkauksista ja laiminlyönneistä. Kun näitä taakkoja aikansa kerää sinne sielun selkäreppuun alkaa se näkymään myös ulkoisessa olemuksessa. Elämästä katoaa onni ja ilo, kasvot ovat kireät ja totiset. Selkäkin voi taipua kuorman alla. Voi olla, että kierii vuoteellaan eikä saa unta, vaan ajatuksissa kalvavat samat asiat.
Ahistaa.
Jos menet kertomaan näistä tuntemuksista lääkäriin, niin luultavasti sinulle annetaan resepti ja varataan aikaa ihmisen luo joka työkseen kuuntelee toisia. Toisinaan on hyvä päästä avautumaan ihmiselle ja purkaa omia tuntojaan. Kun kertoo tuntojaan toiselle on pakko jäsennellä asioita jonkinlaiseen järjestykseen.
Mutta vaikka selkärepun sisällön pakkaa uudelleen on siellä edelleen kaikki se sama kuorma kannettavana. Vaikkakaan se ei enää niin painaisi selkää.
Mutta on yksi paikka jonne voi tulla, sellaisena kuin on. Epäonnistuneena, murheellisena, taakkoineen. Paikka jossa voit avata sen reppusi ja purkaa sen painavan taakan ja jättää sen siihen paikkaan. Astella vapaana siitä eteenpäin, ilman sitä kamalan painavaa reppua joka ei antanut rauhaa sinulle edes öisin.
Tuo paikka on Golgatan risti. Jeesus on se yksi joka ei sinua tekemisistäsi soimaa vaan armahtaa vain. Jeesus antaa meille kaiken oman pahuutemme ja epäonnistumisemme anteeksi. Puhdistaa omantunnon ja kuivaa kyyneleet. On tosi että ihmiselle on tarjolla uusi elämä, uudesti syntymä, armahduksen paikka jossa tuska heltiää.
Tätä reseptiä ei voi rahalla maksaa. Se annetaan sinulle lahjaksi.
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. (Jes 9:1)
Ei armahda kulkurin iltatähti vaan Jumalan poika, Jeesus Kristus.
(Painting by Greg Mort)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti